Esittelyssä Sherwood Energy Village

EMSSE:n tehtäviin kuuluu järjestää vierailuja yhteiskunnallisiin yrityksiin kaikille kiinnostuneille. Yhtenä tämän kevään vierailuista kävimme tutustumassa Sherwood Energy Villageen. Mielestäni tällaiset vierailut ovat erinomainen tapa oppia: pääsee kuulemaan yrityksen perustamistarinan, kysellä tarkemmin kiinnostavista asioista ja näkemään paikan päällä mitä yritys oikein käytännössä tekee.

Ensiajattelulta Sherwood Energy Village kuulosti siltä, että kyseessä on uusiutuvan energian tuottaja-yritys. Tämä osoittautui kuitenkin vääräksi luuloksi, eikä yritysidea olekaan ihan niin helpposelkoinen. Yritys perustettiin lakkautetun kaivoksen työntekijöille hallinnoimaan entistä kaivosaluetta. Entiset kaivostyöntekijät muodostivat osuuskunnan keskenään ja ostivat osuuskunnalle kaivosalueen eli maapläntin. Käsittääkseni osuuskunnan perusideana oli työllistää nämä kaivoksen työntekijät monin eri tavoin: tämän takia alueesta haluttiin tehdä ns. kylä (eli village), joka käyttäisi uusiutuvaa energiaa (esim. aurinkopaneeleita näkyi joka puolella) ja on muutenkin ekologisesti kaikessa toiminnassaan. Osuuskunta hallinnoi aluetta, mutta varsinaiset työpaikat tulevat pääasiassa alueelle houkutelluista yrityksistä. Osuuskunta on myös alkanut rakentamaan alueelle ekologisia taloja ostettaviksi.

Sherwood Energy Village on saanut lukuisia palkintoja kehittämästään onnistuneesta konseptistaan. Tällä hetkellä yritys on innostunut ilmeisesti uusiutuvan energian konsultoinnista, tiedä sitten miten tällainen toimintamuoto kannattaa (tai kannattaako pitkälle) kun alkaa tuntua, että kaikki haluavat täällä alkaa konsulteiksi. Pitkällä aikavälillä – jos yrityksen toiminta vain kukoistaa – on suunnitelmissa  tehdä myös mm.  stipendirahasto alueen lapsille, jonka avulla he voivat mennä opiskelemaan yliopistoon ja saada lukukausimaksut maksettua.

Leave a Reply