Harjoittelussa yhteiskunnallisen yrittäjyyden koulussa Englannissa

5.4.2010

Hei!

Minua pyydettiin kirjoittamaan SYYläisenä kokemuksistani harjoittelustani Englannissa yhteiskunnallisen yrittäjyyden koulussa. Lähdin täksi kevääksi harjoitteluun Nottinghamiin East Midlands School for Social Entrepreneurs:iin (EMSSE), koska halusin tutustua paremmin yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen ja erityisesti yhteiskunnallisten yrittäjien kouluttamiseen. EMSSE on erittäin hyvä paikka tutustua näihin, sillä se on osa yhteiskunnallisen yrittäjien kouluverkkoa, jonka päämaja- ja koulu sijaitsee Lontoossa.

Olen ollut harjoittelussa täällä Nottinghamissa jo helmikuun alkupuolelta lähtien ja tarkoituksenani on tässä blogissa kertoa ajatuksista, joita on herännyt harjoittelussa ollessani sekä yhteiskunnallisista yrityksistä, joihin olen matkan varrella tutustunut. Toistaiseksi tietoa ja uusien asioiden oppimista on riittänyt aivan liikaakin, eikä kaikkea pysty omaksumaan hetkessä.

Harjoittelutehtäviini kuuluu perushallintoasiat, kuten järjestön talousasiat ja tapahtumien järjestely ja suunnittelu. Koulun päätehtävänä on järjestää joka vuosi 9-kuukauden mittainen koulutusjakso yhteiskunnallisille yrittäjille tai niille, jotka haluavat perustaa uuden yhteiskunnallisen yrityksen. Tämän lisäksi EMSSE järjestää SMART SE-nimisen ohjelman alla myös muita ilmaisia tukipalveluita yhteiskunnallisille yrittäjille, kuten mentorointia sekä tutustumista paikallisiin yhteiskunnallisiin yrityksiin.

Lisätietoja koulusta ja sen tarjoamista tuesta yhteiskunnallisille yrittäjille löytyy näiltä sivustoilta: www.sse.org.uk/eastmidlands ja www.smartse.org.uk

One response to “Harjoittelussa yhteiskunnallisen yrittäjyyden koulussa Englannissa”

  1. Tweets that mention Harjoittelussa yhteiskunnallisen yrittäjyyden koulussa Englannissa -- Topsy.com

    [...] This post was mentioned on Twitter by SYY ry. SYY ry said: Ensimmäinen SYY blogi julkaistu: http://syy.fi/harjoittelussa-yhteiskunnallisen-yrittajyyden-koulussa-englannissa http://bit.ly/btDGh9 [...]

Leave a Reply