SYY:n kehitysiltamat 15.6.2010

Tiistaina 15.6.2010 Hub Helsinkiin, SYY ry:n iltamiin, kokoontui kymmenkunta Mummit.fi –palvelusta kiinnostunutta ihmistä. Saimme kuulla myös toisesta liikeideasta eli yhteisöllisestä kioskikahvilasta, joka on suunnitteilla.

michaelMichael Wolontis kertoi perustamastaan Mummit.fi    –kotipalveluyrityksestä. Yrityksen kaikki työntekijät eli mummit ovat yli 60-vuotiaita eläkeläisiä, jotka haluavat hoitaa lapsia ja vanhuksia. Jokainen mummi tekee työtä sen verran kuin jaksaa, ehtii ja haluaa. Yritys on perustettu vuoden alussa ja saanut jo hyvin julkisuutta ja sitä kautta myös asiakkaita. Pienen esittelypuheen jälkeen yhdessä mietimme, miten yritys voisi tehokkaammin markkinoida palveluitaan ja millaisia yhteistyökumppaneita se voisi lähestyä. Ideointi oli vilkasta ja Michael sai mielestään hyviä ideoita, joita aikoo viedä käytäntöön.

Toinen illan esiintyjistä oli Topi, jolla ystävänsä kanssa on työn alla kioskikahvilan perustaminen Helsinkiin. Kahvilan on tarkoitus olla kokoontumispaikka lähistön asukkaille sekä luomu- ja lähiruuasta kiinnostuneille. Topi kertoi, että aikeissa on panostaa asiakkaiden viihtyvyyteen pelien, riippumattojen ja erilaisten tapahtumien avulla. Ideointihetkessä mietittiin yhteistyökumppaneita, ruokatarjoilun laatua, yritysmallia ja ansaintalogiikkaa.
kehitysiltamat
SYY ry toivottaa onnea ja menestystä molempien yritysten toimintaan ja kiittää innokasta ja kekseliästä osallistujajoukkoa hienosta illasta. Olethan sinäkin mukana seuraavissa iltamissa?

Mummien kotisivu: http://www.mummit.fi/
Liity Mummien faniksi Facebookissa: http://www.facebook.com/mummitpalvelu

Leave a Reply